Tiedote: 05.12.2019
Jalostaja Para Teamille Vuoden urheilumanagerointiteko -palkinto
Suomen urheilumanagerit ry:n ensimmäistä kertaa jakama tunnustus myönnettiin Jalostaja Para Teamin ja sen vetäjän Janne Keräsen uraauurtavasta työstä parayleisurheilun hyväksi.
– Jalostaja Para Teamin tavoitteena on ollut nostaa parayleisurheilun mainetta ja tukea nuoria, nousevia urheilijoita heidän urallaan. Saamamme tunnustus kertoo, että olemme oikealla tiellä, kertoo palkinnon vastaanottanut Jalostaja Para Teamin vetäjä Janne Keränen.
Palkitsemispäätöksessä Jalostaja Para Team nostettiin esiin paraurheilun saralla ainutlaatuisena ja merkittävänä hankkeena. Yhteistyö yhdentoista parayleisurheilijan kanssa on sekä Jalostajan että paraurheilun historian mittavin sponsorointihanke.
– Erityisen merkittävä hanke on uraansa aloitteleville nuorille urheilijoille. Monille heistä Jalostaja Para Team on ensimmäinen yhteistyökumppanuus, joka kannustaa eteenpäin ammattimaisella urheilu-uralla, Keränen sanoo.
Hankkeen kautta urheilijat ovat saaneet paitsi rahallista tukea myös eväitä urheilu-uralle erilaisten koulutuspäivien kautta. Jalostajan myyntijohtajan Jaakko Lundenin mukaan yhteistyö paraurheilijoiden kanssa onkin ollut kokonaisvaltainen ja antoisa matka.
– Para Team -hanke on ollut luonteva jatkumo perheyhtiömme arvoihin ja tavoitteisiin. On hienoa työskennellä yhdentoista lupaavan urheilijan kanssa ja seurata heidän menestystään Suomessa ja maailmalla.